lauantai 8. helmikuuta 2020

VALVIRAN AIKA KANTAA VASTUUNSA POTILASTURVALLISUUDEN VAARANTAMISESTA

ARVOISAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAMIRANOMAISET SUOMESSA

Ruotsissa on runsaan viikon sisällä kolme ME/CFS-sairautta sairastavaa potilasta on päätynyt itsemurhaan ilman psykiatrista taustasairautta. Ruotsin ME/CFS-potilasyhdistyksellä on tiedossa yhdeksän itsemurhaa tai avustettua kuolemaa viimeisen kahden vuoden aikana. Näissä luvuissa ei ole mukana Bjärredissä neljän ihmisen hengen vaatinutta perhetragediaa.

Valviran tulee tiedostaa, että terveydenhuollon valvontaviranomainen itse on päävastuussa siitä, että myös Suomessa monet ME/CFS:ää sairastavat potilaat saavat edelleen varsin epäkunnioittavaa ja asiantuntematonta kohtelua maamme terveydenhuollon toimijoilta. Valviran ME/CFS-potilaita hoitaneille lääkäreille asettamat toimintakiellot eivät jätä epätoivoisille potilaille vaihtoehtoja. Jopa matala-annoksisen naltreksonireseptin uusiminen on kiven takana, vaikka lääkkeen hyödystä ja haittavaikutuksettomuudesta on näyttöä sekä yksittäisten potilaiden kohdalla että ryhmätasolla.

VAADIN, ETTÄ POTILASTURVALLISUUDEN VARMISTAMISEKSI VALVIRA RYHTYY VÄLITTÖMIIN TOIMENPITEISIIN SELVITTÄÄKSEEN

1) kuinka moni ME/CFS:ää sairastanut ja sairauteen liittyvistä kroonisista kivuista kärsinyt potilas Suomessa on viimeisten kahden vuoden aikana päätynyt itsemurhaan terveydenhuollon epäasiallisen kohtelun ja/tai virheellisen hoidon vuoksi.

2) kuinka moni ME/CFS-potilas on saanut väärin perustein psykiatrisen diagnoosin ja on sen vuoksi psykiatrisessa pakkohoidossa, jossa potilas uuvutetaan liiallisella fyysisellä ja henkisellä rasituksella ja ajetaan haitallisin psyykenlääkityksin tilaan, josta potilaan ainoa ulospääsy on itsemurha.

3) kuinka Valviran viestintä ME/CFS-potilaita hoitavien lääkäreiden ammatinharjoittamisoikeuksien rajoittamisesimerkkien kautta on vaikuttanut maamme lääkäreiden toimintatapaan ja suhtautumiseen ME/CFS-potilaita kohtaan. Jääviyssyistä tämä tehtävä tulee tosin antaa eduskunnan oikeusasiamiehelle tai muulle riippumattomalle selvitysryhmälle.

Valvira ei enää vuonna 2020 voi paeta vastuutaan vaarantaessaan maamme ME/CFS-potilaiden potilasturvallisuuden. Ottamalla aktiivisen aloitteen tässä kansallisessa hätätilanteessa Valviralla olisi mahdollisuus osoittaa, että se kantaa tehtävänsä mukaisen vastuun. Myös Valvira voi tunnustaa tekemänsä virheet, oppia niistä ja aktiivisesti ja oma-aloitteisesti korjata ne.

Samasisältöinen viesti on tänään 8.2.2020 lähetetty sähköpostitse myös Valviran johtaja Markus Henrikssonille ja Valviran kirjaamoon.


Olli Polo
LT, dosentti, keuhkosairauksien erikoislääkäri
Uni- ja hengityskeskus Unesta
Tampere

5 kommenttia:

  1. Suomessa hyssytellään ja pakoillaan päättäjien sekä poliitikkojen tasolla näitä heille kuuluvia kansalaisten asioita varsinkin kun ei koske päättäjää itseään tai hänen lähipiiriään. Ihailtavaa Olli että otat rohkeasti kantaa ja kannat yhteiskunnallista vastuuta oman osaamisesi avulla tämän vähemmistönä kärsivän potilasryhmän elämänlaadusta. Valitettavasti Suomessa raha on tärkeämpää kuin kansalaisen hyvinvointi ja tämä Trendi on vain vahvistunut "Kekkosen ajoista". Kohta asumme vuokralla omassa maassamme kun kaikki on myyty ulkomaisille sijoittajille ja valtio ei välitä kansalaisista muuten kuin ainoastaan veronmaksajina.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Jos roskien lakaiseminen maton alle ei kannata, ei myöskään rahaa säästy, jos työkykynsä menettämisestä huolissaan olevat ME/CFS-potilaat pannaan mielenterveyspalvelujen jonojen jatkoksi. Tällä hetkellä tuhlataan valtavia terveydenhuollon resursseja siihen, että poissuljetaan kaikki muut mahdolliset ja mahdottomatkin sairaudet pois. Jos ja kun sitten lopulta mitään ei löydy ja ME/CFS-diagnoosi vahvistuu, ei terveydenhuollolla ole tarjota mitään muuta yleisesti hyväksyttyä apua kuin uni, masennus-, psykoosi- tai kipulääkkeitä, jotka useimmiten ajavat potilaan yhä syvemmälle lääkekierteeseen. Jälleen taas on potilaan vika, että on ajautunut lääkekierteeseen.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5845217/

    Eikö Valvira todella lue näitä tutkimuksia?

    Pitäisikö LDN:ää myös Ms-potilaille ja muista autoimmuunisairauksista kärsiville määränneiden lääkäreiden yhdistää voimansa Valviraa vastaa. Tutkimusta maailmalta löytyy. Miten voi olla ettei Suomessa noteerata näitä. Itse sairastan Colitis Ulcerosaa ja on uskomatonta, että ainoat "turvalliset ja toimivat"-hoidot ovat kortisoni ja solusalpaajat vaikka ulkomailla tehdään ulosteensiirtoja ja hoitoa ldn:ällä jo huomattavassa määrin.

    Vastaa

    VastaaPoista