sunnuntai 26. tammikuuta 2014

LÄÄKÄRINÄ ENNEN JA NYT

VAROITUS: Seuraava teksi voi sisältää sarkasmia, joka ei täysin edusta kirjoittan omaa mielipidettä!

Valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi Turussa keväällä 1984.  Lääkä­rinvalasta jäi alitajuntaan lääkärin ammatillisuuden perusta: "pyrin pal­velemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen." Koska lääkäri oli silloinkin velvollinen auttamaan potilasta parhaalla mahdollisella osaamallaan tavalla, ei auttanut muu kuin perehtyä syvällisesti ja laaja-alaisesti lääketieteeseen ja kuunnella tarkasti, mikä potilasta vaivasi. Silloin joskus joutuikin todella laittamaan itsensä ja luovuutensa likoon. Onnistuminen työssään tiesi yrityksiä ja erehdyksiä, erotusdiagnostisten listojen läpikäyntiä, ylipitkiä työpäiviä, öitä ja viikonloppuja sairaalan ensiapupäivystyksessä, kokeneen takapäivystäjän konsultointia. Joskus aherrus palkittiin ja potilas parani. Vaikka lääketiede oli silloin vielä varsin kehittymätöntä, läääkärinammatti tuntui kutsumustyöltä.

Nykyään lääkärinkin työ organisoidumpaa ja helpompaa. Lääketiede on edistynyt niin paljon, että lähes kaikkien somaattisten sairauksien mekanismit tunnetaan. Näistä kunniallisista sairauksista on laadittu käypä hoito -suositukset, joiden antamissa raameissa potilaan tutkimukset ja hoidot voidaan turvallisesti ja kustannustehokkaasti rajata ennalta kuvatuiksi prosesseiksi. Koska koneellisten tutkimusten tulokset määrittävät nykyään yksiselitteisesti taudit, diagnooseja ei enää tarvitse perustaa potilaiden subjektiivisiin tuntemuksiin, joiden luotettavuus on aina ollut kyseenalaista ja joiden kautta potilaat ovat voineeet joko tahallisesti tai tahattomasti johtaa lääkäriä harhaan. Potilaan haastattelussa nykyään säästyvä aika voi johtaa huomattavaan lääkärin ajankäytön tehostumiseen. Suositusten kautta toteutuu myös potilaiden yhdenvertaisuus terveydenhuollon palvelujen saajana, koska nykyään ei kokeneempikaan kollega pääse sooloilemaan. Terveydenhuollon uskottavuus säilyy, kun samaan sairauteen saa kaikialla saman hoidon. Myös potilasvalitusten käsittely on yksiselitteistä, kun löytyy yleisesti hyväksytyt kirjalliset raamit, joiden puitteissa lääkärin on turvallista toimia. Nykyään lääkärit pitäytyvätkin kiitettävästi kirjatietoon, sillä muun tyyppiset ratkaisut voidaan helposti tulkita hoitovirheiksi. Näyttöön perustuva ja rajoittuva lääkärintyö tuottaa myös selvästi terveydenhuollon säästöjä. Suuri joukko runsaasti terveydenhuollon palveluja käyttävistä potilaistakin on järkeistynyt ja ymmärtää, että standardien ulkopuolisia oireita valittamalla on turha kuvitella pääsevänsä tutkimuksiin ja hoitoihin. Heitä varten ovat psykiatrit.

Myönnän, että vanhan ajan lääkärinä on ollut vaikea pysyä mukana tässä lääketieteen kehityksessä. Täytyy kyllä omalla kohdalla myöntää, että töitä on tullut tehtyä vaikeamman kautta, helpommallakin olisi päässyt. Liiallinen työsidonnaisuus, kokeneisuus ja lukeneisuus aiheuttaa nykypäivän lääkärille tarpeetonta nöyryyttä, joka helposti johtaa myös oman työnsä alihinnoitteluun. Vanhentuneet arvot vaikeuttavat sopeutumista muuttuvaan lääkärin työnkuvaan. En kuitenkaan vielä heitä pyyhettä kehään: uskon, että nuoremman esimerkkiä seuraamalla voin vähitellen itsekin alkaa luottaa siihen, että vähemmän on enemmän.

Professor demeritus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti